Marja Saarenheimo
Projektin johtaja, vanhempi tutkija
FT
Marja Saarenheimo toimii MielenMuutos –hankekokonaisuuden johtajana. Lisäksi hän vetää ikäihmisten masennukseen liittyvää interventiotutkimusta yhdessä Raimo Sulkavan kanssa, joka samalla toimii osahankkeen lääketieteellisenä johtajana. Masennus -osahankkeessa Saarenheimo vastaa intervention suunnittelusta, aineistojen keruusta ja niiden analysoimisesta, mutta käytännössä tutkimusta tehdään ryhmätyönä. Interventiossa hän vetää mielialaryhmiä, tapaa tutkimukseen osallistuvia ikäihmisiä yksilökeskusteluissa ja tekee asiakasyhteistyötä ikäihmisten mielenterveysohjaaja Päivi Vuoren, tutkimushoitaja Leo Kontion ja fysioterapeutti Marjo Forderin kanssa.
Saarenheimo on koulutukseltaan psykologi ja filosofian tohtori. Hän väitteli Tampereen yliopiston psykologian laitokselta vuonna 1997 aiheenaan oman elämän muisteleminen vanhuudessa. Hän on työskennellyt enimmäkseen tutkijana ja kouluttajana, mutta on jatkuvasti jonkin verran tehnyt myös terapeuttista asiakastyötä ja työnohjausta.
Ulla Eloniemi-Sulkava
Vanhempi tutkija
FT, gerontologian dosentti
Ulla Eloniemi-Sulkava vetää käytösoireista kärsivien muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukemiseen tähtäävää interventiotutkimusta, jonka lääketieteellisenä johtajana toimii Raimo Sulkava. Eloniemi-Sulkava vastaa osahankkeen suunnittelusta, aineiston keruusta, intervention toteutuksesta ja tulosten analysoinnista, mutta käytännössä tutkimuksen eri vaiheet tehdään yhdessä tutkimusryhmän kanssa.
Eloniemi-Sulkava on peruskoulutukseltaan erikoissairaanhoitaja ja terveydenhuollon maisteri. Hän on suorittanut filosofian tohtorin tutkinnon Kuopion yliopistossa vuonna 2002. Hänen geriatrian alaan kuuluva väitöskirja käsitteli dementiapotilaiden kotona asumisen tukemista. Hän on työskennellyt yli 20 vuotta iäkkäiden ja erityisesti muistisairaiden ihmisten hoitotyön asiantuntija-, kehittämis- ja tutkimustehtävissä.
Minna Pietilä
Tutkija
Ph.D.
Minna Pietilä toimii MielenMuutos –hankkeessa tutkijana. Hän tarkastelee omassa osahankkeessaan iäkkäiden ihmisten mielenterveyttä koskevia julkisia käsityksiä, tavoitteita ja käytäntöjä dokumentti-, haastattelu- ja tilastoaineistojen valossa. Analyysin kohteena on iäkkäisiin ihmisiin liittyvän mielenterveyspolitiikan tavoitteiden ja käytännön mielenterveyspalveluiden suhde ja ehdot (ks. tarkemmin osahankkeet). Pietilä osallistuu myös masennus ja käytösoire -osahankkeiden tutkimusinterventioiden suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä niistä tuotettujen aineistojen analyysiin. Käytösoire -osaankkeessa hän kerää aineistoa erityisen havainnointimenetelmän avulla (DCM).
Pietilä on koulutukseltaan sosiologi ja Doctor of Philosophy (PhD). Hän väitteli vuonna 2001 Lontoon yliopiston Goldsmiths’ Collegen sosiologian laitoksella omaisten itsemurhaa koskevasta merkityksenannosta. Minna Pietilä on aiemmin tehnyt laadullista terveyssosiologista ja sosiaalisiin kysymyksiin keskittynyttä tutkimusta julkisella sektorilla sekä sosiaali- ja terveysalan järjestöissä. Hän on toiminut myös tutkimuskoordinaattorina erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa.
Niina Savikko
(äitiyslomalla 22.3.2010 alkaen)
Tutkija
TtT
Niina Savikko toimii pääasiassa käytösoire -osahankkeessa tutkijana. Hankkeessa hän osallistuu tutkimusintervention suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä niistä tuotettujen aineistojen analysointiin.
Savikko on koulutukseltaan sisätauti-kirurginen sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Hän valmistui terveystieteiden tohtoriksi syksyllä 2008 Turun yliopiston hoitotieteen laitokselta. Väitöskirjan aiheena oli ikääntyneiden yksinäisyys ja sen lievittämiseen tähtäävän intervention kuvaus. Hän on ollut mukana useissa tutkimusprojekteissa (sairaanhoitajien kokema työn hallinta, ikääntyneiden ravitsemus, onnistunut ikääntyminen, omaishoito, hoitoon sitoutuminen, asiakaslähtöisyys sekä yksinäisyys), joissa hänen tehtävänään on ollut määrällisen tutkimusaineiston keruu ja analysointi sekä tieteellisten julkaisujen kirjoittaminen.
Sonja Frosti (ent. Arinen)
(äitiyslomalla 22.3.2010 alkaen)
Projektisuunnittelija
M.Sc.
Sonja Frosti toimii koko MielenMuutos-hankkeen projektisuunnittelijana. Hän hoitaa erilaisia projektin yleisiä tehtäviä, kuten asioiden koordinointia ja nettisivuja. Masennus -osahankkeessa hän osallistuu intervention suunnitteluun ja käytännön toteutukseen. Käytösoire -osaankkeessa hän kerää aineistoa erityisen havainnointimenetelmän avulla (Elo-D).
Frosti on koulutukseltaan sosiaalipsykologi. Tutkinnon hän on suorittanut Englannissa Sussexin (BA, 2004) ja Brunelin (M.Sc., 2005) yliopistoissa.
Marjo Forder
Fysioterapeutti
Marjo Forder toimii sekä masennus että käytösoire -osahankkeissa. Hän suunnittelee ja ohjaa erilaisia liikunta- ja toimintaryhmiä. Hänen työhönsä kuuluu myös yksilöohjaus.
Forder on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 1992 Helsingin IV Terveydenhuolto-oppilaitoksesta. Vuodesta 1995 hän on toiminut fysioterapeuttina yksityisellä sektorilla, Suomen Fysiogeriatria Oy:ssa. Hän on kouluttautunut muistihäiriöisten ihmisten kuntoutukseen ja hoitoon. Lisäksi hän on hengityskoulu- ja erilaisten liikuntaryhmien ohjaaja.
Päivi Vuori
(lopettanut 31.12.2009)
Ikäihmisten mielenterveysohjaaja
Psyk.sh.
Päivi Vuori toimii masennus -osahankkeessa ikäihmisten mielenterveysohjaajana. Hän tapaa interventioon osallistuvia ikäihmisiä yksilöllisen suunnitelman mukaan. Tavoitteena on selkiyttää, tukea ja auttaa ikäihmistä löytämään omia voimavarojaan arjessa selviytymiseen ja mielialan kohentamiseen. Tapaamiset sisältävät mm. keskusteluja, liikuntaa ja henkilön oman mielenkiinnon mukaista ryhmätoimintaan ohjaamista.
Vuori on valmistunut psykiatriseksi sairaanhoitajaksi 1992, jonka jälkeen hän on työskennellyt ikäihmisten parissa mm. vanhainkodissa, vanhuspsykiatrisella vuodeosastolla ja kotihoidossa.
Heli Sillanpää-Nisula
Mentorisairaanhoitaja
Psyk. sh.
Heli Sillanpää-Nisula toimii käytösoire -osahankkeessa mentorisairaanhoitajana, joka tukee ja ohjaa henkilökuntaa käytösoireisten asukkaiden hoitotyössä.
Sillanpää-Nisula on peruskoulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja vuodesta 1993. Hän on toiminut pitkään ikääntyneiden ihmisten parissa; lyhytaikais-, pitkäaikais- ja osavuorokautisessa hoitotyössä. Muistisairaiden ihmisten hoitotyön sisällön kehittäminen on ollut hänen keskeinen toimialueensa kymmenen vuoden ajan.
Terhi Köykkä
Tutkimushoitaja
TtM
Terhi Köykkä toimii käytösoire -osahankkeessa tutkimushoitajana. Hankkeessa hän osallistuu tutkimusaineiston keräämiseen haastattelemalla tutkimukseen osallistuvien asukkaiden omahoitajia.
Terhi Köykkä on koulutukseltaan sisätauti-kirurginen sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Pro gradu -tutkielman aiheena oli kotona asuvien vanhusten ravitsemustilan arviointi MNA –mittaria käyttäen. Hän on työskennellyt sairaanhoitajana vanhainkodissa ja vastaavana sairaanhoitajana dementiayksikössä.
Leo Kontio
Tutkimushoitaja
Psyk.sh.
Leo Kontio toimii masennus –osahankkeessa tutkimushoitajana. Hankkeessa hän osallistuu tutkimusaineiston keräämiseen haastattelemalla tutkimukseen osallistuvia henkilöitä.
Leo Kontio on valmistunut mielisairaanhoitajaksi vuonna 1972 ja sairaanhoitajaksi (psykiatrinen hoito) vuonna 1995. Vastaavana hoitajana hän on toiminut mielenterveysongelmista kärsivien vanhusten ryhmäkodissa vuosina 1994-2002. Hän on toiminut myös projektikoordinaattorina PALKEET –projektissa, jonka tavoitteena oli kehittää yhteistyötä vanhuspsykiatrisen erikoissairaanhoidon ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä.
Raimo Sulkava
Lääketieteellinen johtaja
Geriatrian professori
Raimo Sulkava toimii koko MielenMuutos –hankkeen lääketieteellisenä johtajana. Hän toimii myös käytösoire –osahankkeessa konsultoivana geriatrina.
Raimo Sulkava on koulutukseltaan neurologian ja geriatrian erikoislääkäri ja toimii Kuopion yliopisto geriatrian professorina. Hän on kolmenkymmenen vuoden ajan tutkinut iäkkäiden ihmisten toimintakykyä ja sairauksia, erityisesti muistisairauksia. Hän on koko ajan toiminut myös potilaita hoitavana kliinikkona.