TAUSTA

Ikäihmisten henkinen hyvinvointi ja sen ongelmat ovat kummallisen näkymättömiä teemoja yhteiskunnassa, jossa vanhuuden hoivan kysymyksistä keskustellaan mediassa lähes päivittäin ja jossa valtiovalta ja kunnat pitävät vanhuspoliittisia ratkaisuja asialistojensa kärkipään kysymyksinä. Kansallisissa ja kansainvälisissä mielenterveysohjelmissa ikäihmiset usein mainitaan yhtenä erityisen haavoittuvana ryhmänä varsinkin masennuksen suhteen. Käytännön kuntatasolla aikuisten mielenterveystyö keskittyy kuitenkin nuoriin ja työikäisiin. Vanhuspalvelujärjestelmiltä puolestaan puuttuu tietoa vanhuuden psyykkisen hyvinvoinnin kysymyksistä ja ammattilaisia, joilla on riittävästi erityiskoulutusta ja kokemusta ikäihmisten mielenterveysongelmien kohtaamisesta

Tutkimusten mukaan iäkkäiden ihmisten vakavat mielenterveysongelmat eivät sinänsä ole lisääntyneet viimeisten vuosien aikana. Useiden selvitysten mukaan kliinisesti merkittäviä masennusoireita esiintyy 10-25 %:lla iäkkäistä . Kansanterveyslaitoksen Suomen eläkeikäistä väestöä koskevassa selvityksessä todetaan, että tarkasteluvuoden 2005 aikana 65-84 -vuotiaista miehistä 5.7 % ja naisista 9.2 % oli saanut hoitoa masennukseen. Kuitenkin 10,7 % tämän ikäisistä miehistä ja 17,7 % naisista kertoi pelkäävänsä henkisen tasapainonsa järkkymistä. Lisäksi19,4 % yli 65-vuotiaista miehistä ja 17,7 % naisista kertoi kokevansa tulevaisuutensa toivottomaksi tai melko toivottomaksi.

Vanhuudessa kohdattavia psyykkisiä ongelmia on pidetty moniulotteisempina kuin nuoremmissa ikäryhmissä. Vaikka vanhuuden masennuksen diagnostiikka perustuu samoihin kriteereihin kuin keski-ikäistenkin, oireisto saattaa poiketa keski-ikäisten tyyppioireista. Erilaiset somaattiset oireet, kuten säryt, kivut ja väsymys voivat olla etualalla, eikä iäkäs ihminen välttämättä edes mainitse alavireistä mielialaa. Ikäihmisten masennuksella on monenlaisia ongelmallisia seurauksia, kuten ravitsemushäiriöitä, puutteita fyysisten sairauksien hoidossa, alkoholin liikakäyttöä, fyysisen toimintakyvyn ongelmia, itsemurhariskin lisääntymistä, sairastumisalttiutta ja terveyspalveluiden runsasta käyttöä. Depressio voi olla myös Alzheimerin taudin riskitekijä.